Kodin muutto, sinulle räätälöity paketti
Kodin omatoimimuutto
- toimitamme tarvittavan määrän muuttolaatikoita kohteeseen
- asiakas pakkaa irtaimiston ja kalusteet
- muuttoautomme saapuu paikalle sovittuun aikaan
- asiakkaan hankkima muuttoryhmä kantaa muutettavan irtaimiston
ja kalusteet autoon vanhassa ja uudessa osoitteessa.
Muuttoauton kuljettaja huolehtii tavaroiden sijoittamisesta autoon.
Kodin perusmuutto
- toimitamme tarvittavan määrän muuttolaatikoita kohteeseen
- asiakas pakkaa irtaimiston ja kalusteet
- muuttoautomme saapuu paikalle sovittuun aikaan
- kannamme muutettavan irtaimiston ja kalusteet autoon ja autosta uuteen osoitteeseen
- noudamme tyhjät muuttolaatikot pois ilmoituksenne mukaan
Kodin täysmuutto
- edustajamme tekee yksilöllisen muuttosuunnitelman
- sovittuun aikaan muuttoryhmämme saapuu pakkaamaan
irtaimiston muuttolaatikoihin. Asiakas voi halutessaan pakata esimerkiksi henkilökohtaiset tarvarat jo ennakolta.
- siivoamme muutettavan kodin muuttokuntoon tavaroiden siirron jälkeen
- kuljetamme kalusteet uuteen kotiin ja puramme muuttolaatikot ennalta
sovitun suunnitelman mukaisesti
- teemme uuden kodin muuttosiivouksen
Räätälöity kotimuutto
Mikäli JA-KI Oy:n kotimuuttopalveluista ei löydy sopivaa, ota yhteyttä! Räätälöimme muuttonne juuri tarpeitanne vastaaviksi.
______________________________________________________________________________________
Ohjeita muuttajalle:
Varaa riittävä määrä muuttolaatikoita. Alla olevat luvut ovat suuntaa antavia. yksiö 15-20 kpl kaksio 25-40 kpl kolmio 44-60 kpl isommat 70- kpl
Hyvin valmisteltu pakkaus nopeuttaa muuttoa ja saadaan varmistettua että irtaimisto siirtyy ehjänä.
Varaa muuttoautolle esteetön kulku muuttokohteisiin.
Muuttolaatikoiden pakkausohjeita:
Muuttolaatikoita pakattaessa on huomioitava, ettei niitä ylipakata
Särkyvät esineet suojataan asianmukaisesti ja pakataan muuttolaatikoihin. Lisäksi laatikon päätyyn on syytä teipata merkintä "Särkyvää".
Irtaimiston pakkausohjeita:
- helposti likaantuvat ja naarmuuntuvat huonekalut suojataan ilmakuplamuovilla / aaltopahvilla. - kaappien ovet lukitaan avaimilla tai teipataan pakkausteipillä. - kaikki irtain tavara tulisi pakata muuttolaatikoihin, se helpottaa ja nopeuttaa muuttoa - peilit, taulut ym. pakataan ilmakuplamuoviin / aaltopahviin. - astiat ja muut herkät esineet suojataan esim. silkkipaperilla ja pakataan muuttolaatikoihin. - vaatteet, matot, lakanat yms. tavarat on helppo pakata jätesäkkeihin. - patjat on hyvä suojata suojamuovilla. - kattokruunut ja muut kattovalaisimet johtoineen on hyvä pakata esim. ilmakuplamuoviin.
Noudattamalla ohjeita, muuttosi sujuu jouhevasti! |